3/29/2011

Sinä otit suuremman palan

Ajattelin nyt näin tiistai-iltani ratoksi postailla tänne ruokakuvia. Tarpeettoman monia sellaisia, ihan vain kiusatakseni. Sen verran hyvä jätkä kuitenkin olen, että varoitin etukäteen.

Okei starting from saturday: leivoin kakkua. Veljen kuukausi sitten (: D) olleiden synttäreiden vuoksi, ja ehkä vähän omien perjantaina olevien synttärienkin. Perus täytekakkupohja, välissä ananasta ja kinuskia, päällä tommosta kreemiä, jossa oli PALJON suklaata ja VIELÄ ENEMMÄN voita. Uskotte kenties, että oli ihan mielettömän hyvää♥ kakku1

^Tein ekaa kertaa elämässäni marsipaaniruusuja, joten sanoisin et onnistu ihan jees, eikö?

kakku2 Pursottaminenkin onnistu kerranki noihin reunoihin! Ois vaan pitäny jättää noi epämääräiset, epäsymmetriset kuviot tekemättä mut olin vissiin vähän liian fiiliksissä pursottamisesta.

kakku3 kakku4

^mitä kakusta oli jäljellä sen jälkeen, kun meidän nelihenkinen perhe kerran sitä söi. En tiiä voiko tähän sanoa mitään muuta kun fat asses. (ihan huomioitavaks vaan, että toi oli semmonen kakku josta kuuluis riittää ~kymmenelle hengelle, yeah right)

Tänään mantsan tunnilla opettaja selitti jotain macaronseista (macaroneista?) ja siitä inspiroituneena siis vältin mantsan lukemista loistavalla tekosyyllä: macarons1 macarons2

Tittidii, ne oikeesti onnistu hyvin! Tosin ei sillä että oisin ikinä syöny ns. "oikeita" mut parhaiten nää mun ikinä tekemistä onnistu. Oisitte nähny kuin kauniisti ne irtos siitä leivinpaperilta, melkee siinä herkisty♥ (hei miks tää mun kirjotustyyli on tänää näin outoa?) Mut vähän ne oli tommosia epämuodostuneita, ihan söppänöitä kuitenki! Oon tyytyväinen.


Voishan sitä nyt nopeesti kertoo tästäkin päivästä jotain. Aamulla olin paras opiskelija ikinä ja raahauduin tuntia liian aikasin Nummelaan, jotta saatiin Katrin kanssa tehtyä meidän puheenvuoro runokokoelmasta Terapeuttini sanoi. Esitettiin se sitten kanssa ja mun mielestä meni ihan okei (ainakin paremmin kun mun eilinen enkun esitelmä, yhyy fail). Ja sitte leivoin noita macaronseja. That's it. Oi elämä, missä olet?

Nyt pitää sitten vähän kertailla filosofiaa huomiseks ja ois kiva keretä nukkumaan ennen kymmentä (eli perjaatteessa yheksää, hitto nää kellon siirtämiset sekottaa mun sisäsen ajan ymmärryksen).

Perjantaiks ois siistejä suunnitelmia, mutta nyt näyttäis vähän siltä että ne on vaarassa peruuntua. Pitäkää peukkuja kaikki, joohan!



Ääää tää blogger taas kusee.

3/19/2011

kissalauma

Oon tässä nyt ollut keskiviikosta asti kipeänä, mutta aattelin eilen vähän uhmata sairauttani ja lähteä Katrille viettämään iltaa (ja yötä) muutan muun kaverin kanssa. Syötiin, pelattiin aliasta, laulettiin singstarsia, otettiin kuvia, bongailtiin komeita jätkiä, ei mitään semmosta kovin ihmeellistä : ) Mutta kuitenkin oli ihan superkivaa!

Spämmäilen tähän nyt vaihteeksi reippaasti kuvia jeejee.

(Ei vissiin ihan kulje tää ajatus ku kirjotin tota tekstinpätkää varmaan vartin, eikä se silti kuullosta järkevältä : D)

kissalauma1

9

81

76

46

kissalauma2

40

69

57

55

46

kissalauma3

28

35

1

2

11

kissalauma4

3/13/2011

Dirty streets where I belong



su3

su2

su4

su1

Eilen tosiaan pidettiin leffailtaa äidin kanssa ja tuli katsottua Nowhere boy ja Chocolat, molemmat on ihan loistavia♥
Tänään katoin myös sen skinsin 2. kauden loppuun. Jos sen kattoo 5 päivässä, ni oisko aika hankkii elämä? Tosin eihän se ollu ku pari jaksoo per päivä et ei sillä : D
Tää loppupäivä pitäis sitte viettää niitten kouluhommien parissa. Ahkerasti jo tein matikanläksyt kauniisti koristeltuun vihkooni, thanks Katri ja Nikke!

3/12/2011

Plans for spring + this weekend + some stuff LIFE IS GOOD

Heyyyy, very long time no see! Nyt vihdoin sain aikaiseksi postata jotain. Tässä viimeviikkoina ei oo tapahtunu kerrassaan mitään ihmeempää, eikä edes kamera ole pysynyt kädessä. Nyt kuitenkin kertoilen jotain randomjuttuja epäloogisessa järjestyksessä, try to keep up!

Jos nyt eka ois vaikka kevään suunnitelmat! ♥

1.4. Synttäriiiit! Tarkotuksena ois vähän juhlia pienellä kaveriporukalla, jee♥
1.-8.4. Koeviikko ei mikään kiva juttu, mut pääsenpähän eroon tästä kauheesta jaksosta!
8.-15.4. Belfort & middle of nowhere, Ranska koulun matka Ranskaan. Jänskättää vähän, kun asutaan isäntäperheissä jaja. Oon kyllä varmaan niin kuollu ton viikon jälkeen, kun ensin tosiaan koeviikko (jonka jälkeen oon aina ihan tapettu mato) ja sitte vikan kokeen jälkeen heti samana päivänä lähtö Ranskaan, jonka jälkeen pitäis kirii viikko kiinni 6 kouluaineesta...
14.5 Tallinna Tää reissu ei oo viel ihan satavarma, mutta kaveriporukalla ois tarkotus lähteä ja oon niiiin fiiliksissä!
6.-13.6 Barcelona Tästäki tulee ihan supersiistiä!

Voitte varmaan kuvitella, että tästä keväästä on tulossa aika mieletön tytölle, joka ei ollu ennen tammikuista Ruotsin matkaa käyny elämänsä aikana Suomen lisäks ku kolme kertaa Virossa!

Uskokaa tai älkää, mutta olin tänään ihan superfiiliksissä ku tulin koiran kanssa lenkiltä, sukat läpimärkinä ja koira kurasena! Se kevät oikeesti tulee ja se meinaa sitä, että kohta pääsee ajelemaan skootterilla ja on taas kiva käydä juoksulenkeillä (luultavasti käyn taas kerran ja lopetan, mut se on ihan ok)!

Randomjutut ja viikonloppu seuraavaks.

b2
H&M:ltä tuli eilen muutamia juttuja. Noi sandaalit oli nyt kuitenkin ainoa asia, joka paketista jää kotiin. Me likes!

Voisin nyt sit samaan syssyyn kertoo vähän mun eilisestä liikkatunnista : D Oon aika varma et meillä on oudoimmat liikkatunnit ikinä.
Eilen pyörittiin piirissä, juostiin sillee tyttö-poika-pareina käsikädessä hakemaan palapelinpaloja ja sitte koottiin niistä ryhmässä palapeli, kannettiin yhtä ihmistä oman (9-henkisen?) ryhmän hartioilla sillee et se makas kaikkien päällä, juostiin ympäri salia ku hullut ja laitettiin otsat muovisille alustoille, jotka oli lattialla. Ja ei siinä ees kaikki. Jos jonkun muun liikkatunnit päihittää tän ni ilmottakaa itestänne : D

b3
Sain skinsin tokan tuottiksen tällä viikolla ja nyt oon 4 päivän sisällä kattonu sen jo melkein loppuun. Go me.

Siitä päästäänkin tän viikonlopun suunnitelmiin. Lagaan himassa, pidän tänään äidin kanssa leffailtaa ja näiden lisäks viikonloppuun kuuluis kasa koulujuttuja, äikkää lähinnä. Ja uskokaa tai älkää, tää on mun mielestä ihan mahtavaa! Ei sillä, että useinkaan tekisin mitään ihmeellistä, mutta tää nyt vaan sattuu olemaan tosi jees.

b1

Lyhyesti sanottuna: life is good. On tässä pariin päivään jotain ei-niin-hauskoja juttujakin mahtunu, mutta eihän mikään voi olla täydellistä. Just nyt kaikki on tosi jees!

Jospa nyt saisin itteäni niskasta kiinni ja postailisin vähän nopeemmin uudestaa, we'll see! Luv ya♥

Ps. En nyt tiiä edes, että mitä sanoa tosta Japanin onnettomuudesta... Ihan kauhee juttu, voimia vaan kaikille ihmisille siellä!